On kaunis kesäaamu. Astun huoneeseen sisään koputtaen ja toivotan huomenen. En saa vastausta. Vedän verhot pois ikkunoista, päästän auringonvalon sisään ja kävelen äitisi vuoteen viereen. "Kuka siinä on?" Lasken käteni varovasti äitisi olalle ja kerron nimeni. Hän tunnistaa hatarasti ääneni; "Olitko sinä täällä eilenkin? Onko nyt yö?" Äitisi ääni on hento, hän saa minut aina hymyilemään.

Keskustelen hetken äitisi kanssa samalla kertoen mitä seuraavaksi tapahtuisi. "Kiitos kun autat, en taida itse enää pärjätä." Vedän peittoa sivuun ja tarkastan äitisi ihon. Rasvaan kuivuneet jalat ja annan rasvan imeytyä. Vaihdan käsineet puhtaisiin ja puhdistan äitisi kasvot. Autan sukat, housut ja kengät, jonka jälkeen nostan äitisi vuoteen reunalle istumaan.

Aamut ovat aina olleet itselleni vaikeita, räpäytän silmiäni ja haukottelen. "Oletko sinä väsynyt? Oletko nukkunut huonosti? Pääset sänkyyni lepäämään, kun minä nousen." Kiitän kohteliaasti ja kerron, ettei vielä olisi omien unieni aika. Päiväni olisi vasta alussa.

Hetken vuoteen reunalla istuttuamme, kehoitan äitiäsi ottamaan kiinni rollaattorista. Nostan sänkyä ylemmäs, jotta äitisi olisi helpompi ponnistaa seisomaan. "Hienoa, suorista vielä selkää. Hyvä, kävellään nyt yhdessä kylpyhuoneeseen." Lasken äitisi askelia, tahditan niitä samalla kannatellen häntä käsilläni. "Minä kaadun, pidäthän kovasti kiinni?" Hänen askeleensa on hauras, tasapaino heikentynyt. Hitain askelin pääsemme perille.

Pyydän saada äitisi hampaat, jotta voisin puhdistaa ne. "Milloin minun hampaani on vaihdettu irrotettaviin? Kai ne saadaan takaisin suuhuni pesun jälkeen?" Äitisi maiskuttelee suutaan ja kertoo sen tuntuvan hassulta ilman hampaita. Äitisi hermostuu ilman hampaita herkästi, siksi hän saa ne iltaisin puhdistuksen jälkeen takaisin suuhunsa.

"Missä me olemme? Mikä päivä tänään on?" Keskustelun lomassa putsaan äitisi kainalot, pyyhin hänen selkänsä ja vaihdan paidan puhtaaseen. Laitan deodoranttia ja suihkautan kaulalle sinun tuomaasi hajuvettä. Kampaan äitisi hiukset hänen kertoessa tarinaa siitä, kuinka hän letitti hiuksiasi kouluaamuina.

Pesen äitisi intiimialueet, kuivaan ne huolellisesti ja avaan vaipan valmiiksi. Autan äitisi seisomaan seinän tukikaidetta vasten, jotta saan vaipan laitettua. Nostan housut ja ohjaan äitisi tarttumaan rollaattoriin. Lähdemme kävelemään hiljalleen kohti ruokasalia. Äitisi askel on hieman luontevampi kuin heti heräämisen jälkeen. Tasapaino on edelleen heikko ja joudun tukemaan äitisi kävelyä huolellisesti, jotta välttäisimme kaatumisriskin.

Kehoitan äitiäsi istumaan korotetulle tuolille. "Oho, se olikin lyhyt matka." Annan äidillesi erityismukin, josta hän saa juotua tuoremehua sillä välin, kun minä haen hänen lääkkeensä ja aamiaisen. "Tänään syödään neljänviljanpuuroa, haluatko siihen sekaan mehukeittoa tai vaikka voisilmän?" Aivan kuin jokaikinen aamu, äitisi valitsee voisilmän. Tiedän sen, mutta haluan antaa äidillesi mahdollisuuden valita. Äitisi on tyytyväinen ja tuntee olonsa tärkeäksi, kun saa mahdollisuuden kertoa itse miten tahtoo puuronsa syödä. "Missä me nyt ollaan? Onko tällä muitakin? Onpa hyvää puuroa."

Avustan äitiäsi syömisessä ja juon samalla itse aamukahvin. Äitisi on kiitollinen ja kylläinen. Hän pyytää saada jäädä istumaan hetkeksi ruokasaliin.

Äitisi on aina hyväntuulinen. Ajoittain hän on sekava, mutta ei koskaan pura sitä meihin. Hän muistaa kiittää ja hymyilee kauniisti perään. Kerron tulevani hetken päästä takaisin.

Jatkan matkaa kohti seuraavaa huonetta. Avaan oven ja näen heti, ettei täältä selvittäisi pois yhtä nopeasti kuin äitisi aamutoimilta. Vuodeasukas makaa liikkumatta kärsivä ilme kasvoillaan. Hän kohdistaa katseensa minuun kun toivotan hänelle huomenta. Hän alkaa välittömästi huutamaan.

Hän ahdistuu jos hänen ympärillään on liikaa ihmisiä, siksi olemme linjanneet hänet hoidettavaksi mahdollisuuksien mukaan yksin. Avaan verhot, toistan lähes samat rutiinit kuin äitisi huoneessa. Vedän peittoa sivummalle ja huomaan hänen vuoteensa olevan lakanoita myöten ulosteessa.

Asukkaan huuto yltyy. Kerron hänelle mitä teen samalla väistellen hänen potkujaan. Hän huomaa, että pystyn estämään hänen potkunsa, hän yrittää lyödä ja tarttua vaatteisiini. Hän saa otteen rinnuksestani, puristaa ja repii. Tunnen kipua rinnassani ja tiedän olevani viimeistään illalla mustelmilla.

Käännän häntä kyljelleen, mutta hän pistää kaikin voimin vastaan. Puhdistan hänet kauttaaltaan, vaihdan hänen lakanansa samalla kun hän minuunpäin ollessaan yrittää purra minua kädestä. Tunnen kuinka hiki alkaa valua otsaltani. Puhun hänelle rauhallisesti koko ajan, vaikka tiedän, ettei se rauhoita häntä hetkeksikään.

Tunnen itseni voittajaksi, kun 30 minuutin kuluttua pääsen poistumaan huoneesta ja tiedän hänen jääneen makamaan sänkyyn puhtaana vaikka itse olen jo aivan loppu.

Kävelen pöydän ääreen, jossa odottaa pieni paperinpala, johon olen kirjannut tämän aamun asukkaat sekä ylimääräiset työt joihin minun aikani piti tänään riittää. Otan toisen kupin kahvia samalla, kun suunnittelen päiväni jatkon uudelleen. Delegoin syöttämisapua tarvitsevat asukkaani toiselle hoitajalle, jotta kaikki saisivat lääkkeensä sekä aamiaisensa ennen kymmentä. Siirrän jäljellä olevan suihkun huomiselle, katson työvuorolistaani ja siirrän äitisi RAI-arvioinnin täyttämisen kahden päivän päähän.

Ehdin juomaan kahvini puolilleen, kun seuraava asukkaani soittaa kelloa ilmoittaakseen, että on herännyt ja haluaisi aamiaisen. Jätän kahvin pöydälle ja jatkan matkaa kohti seuraavaa huonetta tietäen, että olisin edellisen huoneen vuoksi myöhässä suunnitellusta aikataulusta noin yhden asukkaan verran.

Poistuessani kolmannesta huoneesta tapaan käytävällä omaisen joka hyökkää vihaisena kimppuuni ja ääntään korottaen vaatii tietää miksi hänen miehensä on vielä vuoteessa. Selitän parhaani mukaan, että aamutoimet tähän asti eivät ole sujuneet täysin mutkattomasti, koska joissakin huoneista on ollut odottamattomia yllätyksiä. On vaikea kertoa hänelle riittävän hyvää syytä samalla kunnioittaen toisten asukkaiden yksityisyyttä.

Hän korottaa ääntään lisää ja vaatii minua nostamaan hänen miehensä välittömästi. Sanon tulevani heidän luokseen välittömästi, kun saan aamiaisen vietyä vastapäiseen huoneeseen. "Eikö minun mieheni ole sinulle yhtä tärkeä kuin tuon oven takana makaava rouva?" Kerron, että hänen miehensä on saanut jo lääkkeensä sekä aamupalan, mutta vastapäisen huoneen rouva ei vielä mitään. Tarjottimen viemisessä ei menisi kauaa, joten pääsisin heidän luokseen tuota pikaa. Nainen kävelee pois samalla tuhahdellen ja mutisten kuinka törkeästi arvotamme asukkaitamme ja hänen miehensä on aina se joka kärsii. Tiedän, että tämä ei ole totta, mutta nielen haluni huutaa hänen peräänsä.

Tulen surulliseksi siitä, että tänäkin aamuna olen yrittänyt parhaani. Olen kohdannut jokaisen asukkaan kunnioittaen heidän yksilöllisyyttään ja arvostaen heidän yksityisyyttään. Olen huolehtinut perushoidosta vähintäänkin vaaditulla tavalla ja enemmänkin. Olen ottanut vastaan repimistä ja lyöntejä joita en ehtinyt estämään. Olen delegoinut eteenpäin töitä, joita tietäisin, etten toisen huoneen show'n jälkeen ehtisi tekemään ajallaan. Nyt jälleen kerran joudun muuttamaan lopupäivän suunnitelmiani, jotta voisin yrittää kunnioittaa vielä tätä omaista, joka heitti jälleen lokaa naamalleni. Purskahdan melkein itkuun, eikä kello ole vielä edes kymmentä.

Saan kuin saankin aamutoimet hoidettua, mutta kelloa katsoessani totean etten ehtisi pitämään omaa lounastaukoani. Asukkaiden ruokailu on alkamassa ja minun olisi vielä ennen sitä huolehdittava heidän lounaslääkkeistään. Asukkaiden ruokailun yhteydessä lämmitän omat evääni ja syön ne samalla, kun syötän asukasta jonka käsien liikerata ei anna periksi itsenäistä ruokailua. Ruokailuun kuluu aikaa ja lyhennysten vuoksi työpäiväni päättyisi puolentoista tunnin kuluttua. Omalla listallani olisi vielä jäljellä yhden asukkaan syöttäminen, keittiön siivous, omien asukkaideni wc-käynnit, päivälevolle vieminen sekä muutaman rouvan asentohoito. Kirjaaminen, raportti ja pöytien kattaminen seuraavaa ruokailua varten. TIedän jo nyt, että lyhennyksistä olisi tänään turha edes haaveilla.

Kun vihdoin saan kaiken tehtyä, olen aivan loppu. Työaikani on päättynyt jo neljäkymmentä minuuttia sitten. Olen myöhässä sovitusta tapaamisesta, en ole ehtinyt istumaan vuoron aikana hetkeäkään rauhassa ja omien ajatusteni kanssa. Yksikössämme meille on linjattu yksi kahdenkymmenen minuutin lounastauko sekä yksi kymmenen minuutin kahvitauko, jolloin on esimiesten mukaan suotavaa poistua ryhmäkodista lepohuoneeseen tai henkilökunnan ruokasaliin. Tänään en pystynyt toteuttamaan niistä kumpaakaan.